Elaa Elaa Ee Ee

Hellou hellou, nyt on ollut jo kaks ihan hyvää päivää. Miettikääpäs sitä! Eilen päätin vältellä kotiani viimeiseen asti ja onnistuin hyvin. Näin siskoani heti töiden jälkeen. Käytiin shoppaamassa, syömässä ja vuokrattiin leffa. Sain purettua näitä juttuja jonkun kanssa joka ei asu saman katon alla ja ole näin osa samaa ongelmaa, niin se kyllä auttoi. Onneksi suurin osa ajasta meni vain höpöttäessä muista tyhmistä asioista kuten yleensä. Syssy osaa kyllä piristää kun sattuu hyvälle päälle!

Tulin sitten ysin jälkeen kotiin ja Ässällä oli tylsää, koska oli ollut koko päivän yksin himassa(siltä musta tuntuu, maistoitpa mun lääkettä prkl!!). Katoin sitten Ässän kanssa vielä V niinkuin Verikosto -leffan joka oli todella hyvä. Tykkäsin tosi paljon! Vaikka leffa ei antanut kovin positiivista tulevaisuudenkuvaa, jäi kuitenkin tosi hyvä fiilis. Mahtia dialogia ja tosi jännästi rakennettu leffa.

Se päivä siis sujui suuremmitta angsteitta kuten tämäkin. Tänään olin superahkerana töissä ja kävin salillakin tanssimassa. Saatiin Ässän kanssa sovittua monia piristäviä menoja kesän varrelle, se selkeästi haluaa olla mun seurana ja ymmärtää. Ässä on niin paras<3

Eli Ässän kanssa saatiin aika hyvin rakennettua siltaa kuilun yli. Siitä oon tosi ilonen, mutta Ee onkin ihan toinen juttu. Valaistuin taas tänään kun ymmärsin että ongelmat johtaa taas Eehen. Ee on vain niin itsekeskeinen. Ymmärsin kaavan. Kun Ee löytää miehen, niin kaikki muu unohtuu. Sen kanssa hengataan 24/7 ja millään muulla ei ole väliä. Muut ovat tiellä. Kun Ee eroaa niin ystävät saavat taas merkityksen ja sitten itketään olkapäätä vasten kunnes uusi löytyy. Sitten taas Een elämässä ei ole mitään muuta, ei ketään muuta. En jaksa enää olla ystävä silloin kun hänelle sopii. Mä tarvin tällä hetkellä ystäviäni enemmän kuin mitään ja Ee ei voi olla huomaamatta sitä. Silti Ee ei koskaan kysy mitä kuuluu, ei yritä piristää leffaillalla, ei huomioi mitenkään. Olen kuin ilmaa, pilaantunutta ilmaa. Ei käy enää. Ee ei ehkä ole muuttunut, en tiedä. Mutta mulle Ee on muuttunut. Ee ei ole enää se sama tyttö jonka kanssa vietin parhaan kesän viime vuonna kierrellen Eurooppaa. Nyt Ee on vain joku jonka kanssa täytyy elää kolme kuukautta ja sitten unohtaa, muistella hyviä hetkiä kun siltä tuntuu, that's all. Ystävätkin voi kasvaa erilleen, ei sille voi mitään. Se on elämää.

Oi, piristi myös niin kun Jo, mun lapsuudenystävä ja soulmate, tuli moikkaamaan töihin. Sain pelastettua juhannuksen kun sovittiin että mennään vanhalla nelikolla viettämään jussia landelle johonkin bileisiin. Kuulostaa niin hyvältä! Piti ensin remuta Een kanssa stadissa, mutta noh, ei tulisi enää kysymykseenkään. Nyt tulee hyvän erilainen jussi, I'm sooou excited!

Ja toinen soulmateni palailee vihdoin etelänlämmöstä perjantaina. Sille oon yleensä purkanut nämä sekavat ajatukset kuin myös Emkin joten olen niin innoissani että näämme lauantaina ja pääsemme kummatkin valittamaan, angstaamaan ja kurjistelemaan kahvikupin äärellä.

Niin muuten, Mr. Futari sitten ottikin erittäin yllättäen yhteyttä. Satuin meseen sen kanssa samaan aikaan ja herra oli niin kaveria että. Ihan kuin mitään ei olisikaan tapahtunut! Oli se kyllä aika varpaillaan, heti kun heitin vähän läppää niin heti oli niin puolustuskannalla. Olisiko se oppinut mitään viime kerrasta? Voisinko ottaa rennomman asenteen tällä kertaa? Enhän mä mitään unelmien prinssiä haluaisi tällä hetkellä löytääkään, lähtö olisi liian vaikeaa. Mutta vain että olisi joku jonka kanssa olla silloin tällöin. Ettei tarvisi olla aina yksin. Joku jonka kanssa nukkua, joku joka kysyisi mitä kuuluu(ja myös valittaisi tiskivuoresta, se on varmaa).

Ässä melkein passitti mut suoraan suljetulle osastolle kun sanoin että oon ollut yhteydessä Futariin taas. Olinhan erittäin sekaisin ja rikki kun tapailtiin. Mutta se oli erilaista. Se oli sekoa aikaa. Nyt on vain harmaata yksinäisyyttä. Onko se nyt parempi? Ei oo. Enköhän aio vielä nähdä Futaria jos saadaan jotain järkättyä.